363-kiloinen mies kirjautui hoitoon – tilasi itselleen pizzan ja sai häädön

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suuri osa ihmisistä on lievästi tai vakavasti ylipainoisia. Syömisestä on tullut monille niin suuri ongelma, että se vaarantaa terveyden ja aiheuttaa riippuvuutta. Eräs vakavasti ylipainoinen mies oli ymmärtänyt hakeutua hoitoon ruokariippuvuutensa vuoksi.

Mies ei kuitenkaan ymmärtänyt olla tilaamatta omaa huumettaan klinikalle. Steven Assanti -niminen mies kirjasi itsensä hoitoon Rhode Islandilla sijaitsevalle klinikalle, jossa autetaan ruokariippuvuuksista ja sairaalloisesta lihavuudesta kärsiviä ihmisiä.

Lääkärit laativat Assantille suunnitelman, jonka mukaan 363-kiloisen Assantin paino haluttiin pudottaa ensin 250 kiloon, minkä jälkeen Assantille voitaisiin suorittaa ohutsuolen ohitusleikkaus.

Klinikan sääntöihin kuuluu se, että hoitosuunnitelmaa noudatetaan eikä oman riippuvuuden aiheuttajaa saa tietenkään tuoda klinikan ovista sisään. Assanti rikkoi näitä sääntöjä tilaamalla huoneeseensa pizzan.

Assantin hoitosuunnitelma purettiin ja hänet häädettiin klinikalta. Assanti asuu nyt isänsä pakettiautossa, jossa hänen tulee NBC New York -uutisten mukaan toistaiseksi omin avuin jatkaa taisteluaan ruokahoukutuksia vastaan.