Bullterrieri lauloi Ed Sheerania – koiramaailman supertähti?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Englantilainen Amba Fox omistaa musikaalisen bullterrierin. Fox on julkaissut koiransa ihastuttavista taidoista näytteen videon muodossa. Musiikkivideolla hännänheiluttaja ulvoo Ed Sheeranin Thinking Out Loud -hittikappaleen mukana.

Daily Mail -lehden mukaan Amban julkaisemasta videosta on tullut nettihitti ja sitä on jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Videolla esiintyvä bullterrieri alkoi ulvoa omistajansa kannustuksesta ja sitten hännänheiluttajaa ei pidätellyt mikään.

Koira esitti söötin version kauniista rakkauslaulusta. Videon nähneet koiranomistajat ovat olleet laulusta niin ihastuneita, että he ovat pyytäneet Ambaa julkaisemaan lisää videoita hänen koirastaan. Monet ovat sitä mieltä, että musikaalisessa bullterrierissä on ainesta talent-kilpailuihin.