Naisfani kopeloi Katy Perryä esiintymislavalla: ”Taisi olla essoissa”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Katy Perry nousi maailmanmaineeseen I Kissed a Gir, eli suutelin tyttöä, -hitillään. Nyt laulaja on noussut otsikoihin saatuaan osakseen tyttörakkautta viikonloppuna Brasiliassa järjestetyillä Rock in Rio -festivaaleilla.

Sunnuntaina festivaaleilla esiintynyt Katy Perry kutsui fanin lavalle kappaleiden välissä, mutta ei selvästikään osannut odottaa minkälaisessa kunnossa hänen luokseen saapuva nuori nainen olisi. Sekavasti käyttäytyvä fani alkoi suutelemaan poptähden kaulaa, kourien samalla hänen vartaloaan.

– Me tarvitsemme tänne vettä. Hän taitaa olla essoissa, Katy Perry totesi.

Rayane-nimisen fanin sekavasta olotilasta ja tungettelevasta käytöksestä huolimatta 30-vuotias laulaja hoiti tilanteen ammattilaisen elkein. Koko tilanne tallentui videolle, joka on sittemmin julkaistu Youtubessa.

Uusimmat