Eikö sixpackisi näy? Tässä voi olla ongelman syy

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hyvästä kesäkunnosta ja kiinteästä vartalosta haaveilevat toivovat usein, että keskivartalo olisi rasvattomampi ja vatsalihakset näkyisivät. Vatsalihasten näkyminen on monen asian summa, minkä vuoksi kaikkien vatsalihakset eivät näy, vaikka henkilö tekisi satoja vatsalihasliikkeitä päivittäin.

Kunto-ohjaaja Jessica McKee kertoi Metro-lehdelle, että suurin vika vatsalihasten piilossa pysymiseen löytyy ihmisten omasta keittiöstä. Rasvaiset ja sokeriset ruoat tarttuvat helposti ja jäävät rasvakerrokseksi vatsanseudulle, minkä vuoksi lihakset peittyvät niiden alle. Terveellisemmin syöminen auttaa kiinteämmän vatsan saamiseen, minkä lisäksi vatsalihasten treenaaminen pitää olla myös monipuolista.

Rustistusten lisäksi kannattaa tehdä erilaisia staattisia pitoja kylkiin, jolloin keskivartaloa muokataan myös muiden kuin päällimmäisten vatsalihasten avulla. Vatsalihasten ja kylkien treenaamisen lisäksi kannattaa tehdä myös hiit-treenejä, joissa syke nousee nopeasti. Tällaisia ovat esimerkiksi nopeat juoksupyrähdykset treenin yhteydessä.

Henkinen hyvinvointi on lihasten näkymisessä myös yllättävän tärkeää, sillä esimerkiksi liian vähäinen uni ja stressi sitovat rasvaa elimistöön. Vähäiset yöunet ja liian pieni lepo eivät anna lihaksille myöskään tarpeeksi aikaa palautua ja kasvaa, mikä voi olla syynä siihen, että vatsalihakset eivät kehity siihen tahtiin kuin treenimäärä antaisi olettaa.