Suomalainen mäntyuute vähentää lihavuutta!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalainen metsäteollisuus saattaa istua kultamunan päällä, koska kaikkialla kasvavista männystä voi tulevaisuudessa uuttaa syöpiä torjuvia ja hoitavia aineita. Samalla uutteella on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös lihavuuden hoidossa.

Suomalainen Lauri Polari teki väitöstutkimuksen mäntyuutteen terveyshyödyistä Turun yliopiston biolääketieteen laitokselle. Tutkimustulos osoitti, että männyn sisäoksasta uutetut vesiliukoiset yhdisteet hidastavat eturauhasyövän kasvua päivittäin nautittuna, Maaseudun Tulevaisuus kertoo.

Lisäksi ravintoon sekoitettu männyn sisäoksauute alensi lihavuuden aiheuttamaa tulehdusta rasvakudoksessa. Tutkimustulos osoittaa, että mäntyä voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää terveydellisiin tarkoituksiin ja se voisi olla osa modernia biotaloutta.

Samalla Suomen metsäteollisuus kokisi uudenlaisen nousun, koska yhdisteitä tuotetaan jatkuvasti mahdollista kulutusta enemmän ja resurssit ovat helposti saatavilla. Polari vertaa mäntyuutetta samoihin aineisiin, joita on terveellisessä ruokavaliossa, punaviinissä ja pellavansiemenissä.