Sunnuntain yhteisellä päivällisellä merkittävä rooli perheille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nykyinen aikakausi on luonut tilanteen, jossa perheenjäsenet syövät eri aikoihin ja pahimmassa tapauksessa vielä eri ruokia. Perhepäivällisiä nautitaan ainoastaan jouluisin. Nyt on listattu syitä miksi perheiden tulisi ottaa käyttöön tapa, jossa syödään yhteinen ateria joka sunnuntai.

Saman pöydän ääreen kokoontuminen on oikeasti järkevää. Kun ihmiset nauttivat ruokaa keittiön pöydän ääressä, pääsevät he samalla keskustelemaan ajankohtaisista asioista kasvotusten. Mikäli ruoka on pariskunnan kahdenkeskinen, antaa se sijaa myös pienelle romantiikalle.

Itse tehty sunnuntain päivällinen on edullisempaa kuin pitkällä kaavalla nautittu ravintolaruokailu. Kun ruoan valmistaa yhdessä tai koko perheen voimin, kokoaa mukava tekeminen ihmiset yhteen. Tämäkin on monissa perheissä harvinaista herkkua ja varmistaa samalla sen, että ainakin kerran viikossa nautitaan terveellistä kotiruokaa.

Kun sunnuntain päivällisestä tekee joka viikko toistuvan tavan, varmistetaan samalla kerran viikossa tapahtuva yhteinen näkeminen. Tällöin jo lauantaina tietää, että seuraavana päivänä on mentävä mummolle syömään tai oltava kotona – missä päivällisen nyt ylipäätään haluaa nauttia.