Uusi ihmelääke vahvistaa lihaksia ilman treenausta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sydneyn yliopiston tutkijat ovat onnistuneet kehittämään lääkkeen, joka kasvattaa ja vahvistaa lihaksia samalla tavalla kuin treenaaminen. Tutkijat ovat kehittäneet lääkkeen pohjautuen tutkimukseensa, jossa he selvittivät millaisia reaktioita lihassoluissa tapahtuu treenauksen myötä.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu Journal Cell Metabolism -julkaisussa. Tulosten mukaan lihaksien molekyyleissä tapahtuu noin 1.000 erilaista muutosta treenauksen seurauksena. Tutkijat ovat onnistuneet selvittämään kemiallisen kaavan treenaamisen seurauksista.

Kaavan avulla tutkijat kehittivät lääkkeen, joka aiheuttaa samankaltaisia reaktioita lihaksissa. Sydneyn yliopiston lisäksi myös Kööpenhaminan yliopisto on tehnyt aiheeseen liittyvää tutkimustyötä.

Lääkärit ovat lähtökohtaisesti kehittäneet lääkkeen vuodepotilaille ja vakavasti sairaille ihmisille, jotka eivät voi harrastaa liikuntaa. Jotta potilaiden lihakset eivät surkastuisi, on potilaiden lihaskuntoa mahdollista ylläpitää lääkkeen avulla. Lääkkeen kehittäminen ja testaaminen on vielä kesken, mutta lääkärit ovat olleet optimistisia uuden ihmelääkkeen suhteen.