Isä motivoi poikaansa – johtaja-ainesta jo pikkupojasta lähtien

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vanhempien täytyy välillä keksiä erilaisia keinoja, miten he saisivat pienet lapsensa tekemään oikeita ja hyviä päätöksiä. Laiskottelu tai leikkiminen saattavat pienenä tuntua paljon mielenkiintoisemmalta kuin matematiikan opiskelu, minkä vuoksi myös kotitehtävät voivat välillä jäädä tekemättä.

Eräs isä motivoi poikaansa maalaamalla hänelle tulevaisuuden yritysjohtajana. Videolla isä käy poikansa läpi monia menestymisen kannalta tärkeitä asioita, joita isä on hänelle aiemmin opettanut. Isä kysyy pojalta, mitkä ovat ihmisten perustarpeita, miten vakaata taloutta voidaan suunnitella ja miten tavoitteita asetetaan. Poika muistaa hienosti isänsä opettamat asiat ja kertoo reippaasti kameran edessä kaiken mitä hän tietää.

Isän motivoivat opit ovat menneet perille, sillä pojan tavoitteet ovat korkealla. Videon lopussa isä kysyy viimeisenä asiana pojaltaan, että mitä tämä tulee tekemään sitten kun hän on aikuinen. Poika vastaa isälleen miettimättä, että hänestä tulee oman yrityksensä johtaja.

Uusimmat