Kissalla tikkari takapuolessa – tyttö sai elämänsä naurut

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalaisen perheen keittiön oli täyttänyt kovaääninen naureskeleminen. Perheen kissa oli nimittäin epäonnekseen istahtanut tikkukaramellin päälle ja sitten se oli lähtenyt kävelemään ympäri asuntoa. Lapset huomasivat, että karamelli oli tarttunut kiinni kissan takapuoleen.

Perheenäiti kuvasi hauskan tilanteen videolle. Kissa tepasteli ympäri keittiön pöytää lapsukaisten naureskellessa sen ympärillä. Kissaa ei näyttänyt häiritsevän se, että sen takapuolesta pilkisti esiin tikkukaramelli. Todennäköisesti lemmikki ei ollut edes huomannut asiaa.

On sanomattakin selvää, että perheenäitiä odotti edessään haaste. Limaisen tikkukaramellin irroittaminen kissan karvoista ei todennäköisesti ollut helppoa. Ehkäpä jatkossa lemmikki on tarkempi siitä mihin se takapuolensa asettelee istuessaan.