Mies selasi nettihuutokauppaa – osti vahingossa panssarivaunun

Viihdeuutiset · Annika Kela

Bristolissa asusteleva Jeff Woolmer oli saanut mielenkiintoisen puhelun kesken työpäivänsä. Miehelle oli nimittäin ilmoitettu, että hänen huutokauppatarjouksensa oli mennyt läpi ja nyt hän oli seitsemän tonnia painavan panssarivaunun onnellinen omistaja.

BBC News -sivuston mukaan Woolmer ei ollut uskoa puhelua todeksi. Sitten hän muisti, että hän oli selannut nettihuutokauppaa ja tehnyt hetken mielijohteesta tarjouksen panssarivaunusta. Jeff kertoi, että hänen työkaverinsa repesivät huutonauruun kuullessaan miehen nettiostosta.

Woolmer oli aina ollut kiinnostunut panssarivaunuista ja ajatus sellaisen omistamisesta oli kiehtonut häntä. Mies oli innoissaan ostoksestaan. Jeffin harmiksi panssarivaunu ei mahtunut hänen asuntonsa parkkipaikalle, joten miehen oli etsittävä uusi asunto.

Woolmer kertoi, että hän joutui muuttamaan panssarivaununsa takia. Nyt panssarivaunu istuu komeasti miehen uuden asunnon pihatiellä. Jeff kertoi, että hän on saanut uudessa naapurustossaan lempinimen Tank Man ja siitä Woolmer on ollut erityisen mielissään.