Kiinalaismies syö vain chiliä – 2,5 kiloa joka päivä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Henanissa asusteleva kiinalaismies Li Yongzhi on hullaantunut tulisista chileistä. Miehen ruokavalio koostuu lähes kokonaan eri chililajikkeista. Mies syö 2,5 kiloa chilejä joka päivä. Vegetaristiksi tunnistautunut Li syö välillä myös muita kasviksia, mutta vain jos ne on maustettu chileillä.

Peoples’s Daily Online -lehden mukaan mies syö chiliaterioidensa lisäksi chilejä välipaloina ja aamuisin hän huuhtelee suunsa hampaiden pesun jälkeen chiliseoksella. Li kasvattaa itse ruokansa ja hänen kasvimaaltaan löytyy kahdeksan eri chililajiketta. Mitä tulisempi lajike, sitä herkullisempi se Lin mielestä on.

Splash
Splash

Yongzhi tunnetaan hänen kylässään chilien kuninkaana. Mies kertoi, että hän alkoi herkutella chileillä noin kymmenen vuotta sitten, kun hänen poikansa joutui onnettomuuteen. Pojan jalat murtuivat ja isä sai maksettavakseen suuret sairaalakulut. Jotta Li voisi maksaa sairaalamaksut, hän alkoi kasvattaa itselleen ruokaa, sillä hänellä ei ollut enää varaa käydä kaupassa.

Nopeasti Li huomasi, että hän kykeni selviämään pelkillä chileillä ja sen lisäksi hän nautti niiden syömisestä. Mies on voittanut useita chilikisoja kuten syöntikisoja ja lajien kasvatuskisoja. Lääkäreiden mukaan Yongzhi on terve kuin pukki vaikka hän elääkin pelkillä chileillä.