Pikkupoika kiisti syöneensä kuppikakun – kasvot osoittivat aivan muuta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienet lapset pystyvät harvemmin vastustamaan kiusausta jos he tietävät, että lähellä olisi jotakin herkkuja tarjolla. Monet pikkuiset hiipivät salaa vanhemmiltaan herkkukomeroiden luo ja syövät vanhempien silmien välttäessä niin paljon kuin ehtivät. Harmikseen he jäävät myös yleensä kiinni.

Dave T. Koenig on julkaissut hauskan videon pienestä pojastaan, joka väittää, että hän ei ole syönyt kuppikakkua. Amerikkalaisen New York Giants -joukkueen kunniaksi oli jaettu ilmaisia kuppikakkuja, minkä vuoksi isä halusi varmistaa pojaltaan oliko hän syönyt yhtäkään.

Poika vakuuttaa isälleen silmät pyöreinä, että ei syönyt yhtäkään kuppikakkua. Pojan suupielet ovat leivoksesta sinisenä, mutta hän väittää isälleen kiven kovaan, että ei ottanut yhtäkään. Pienet lapset osaavat harvemmin syödä siististi ja jäävät naama sotkussa vanhemmilleen herkuttelusta kiinni, mutta harva pikkuinen osaa edes aavistaa nielaistujen leivosten paistavan värikkäinä kasvoilta.