Kulkukoira ahdisteli piikkisikaa – sai elämänsä opetuksen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Eläinlääkäriasema Vet Ranch on julkaissut Youtubessa videon kulkukoira Pineyn pelastusoperaatiosta. Koditon koira oli kohdannut reitillään piikkisian kivuliain tuloksin. Piikkisika oli hyökännyt uteliaan koiran kimppuun piikit pystyssä.

Sen seurauksena Piney oli loukkaantunut. Paikallinen eläinlääkäriasema kuuli kulkukoiran tapauksesta naiselta, joka oli löytänyt koiran pihaltaan. Iäkäs nainen kertoi, että hän satunnaisesti ruokki koiraa, mutta hänellä ei ollut varaa viedä koditonta hännäheiluttajaa lääkäriin.

Vet Ranchin työntekijät halusivat auttaa koiraa ja he päättivät hoitaa Pineyn kuntoon hyväntekeväisyysjärjestöjen avustuksilla. Koiran kehosta poistettiin yli 40 piikkiä. Eläinrakkaiden ihmisten ansiosta Piney sai uuden mahdollisuuden elämässä ja sille aiotaan etsiä pian uusi koti.

Uusimmat