Kuukautiset olivat liikaa New Yorkin metrolle – nämä mainokset kiellettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin markkinoille tulleesta alusvaatemallistosta, joka on tarkoitettu kuukaustisten ajaksi naisille. Thinx-housut ovat ensimmäiset alushousut maailmassa, jotka imevät nestettä olematta vaippamaisia. Nyt housujen mainostaminen on kielletty New Yorkin metrossa.

Yhdysvalloissa ei saa viedä kouluihin seksivälineitä, mutta aseita saa. Yhdysvalloissa ei saa juoda alkoholia alle 21-vuotiaana, mutta autoa saa ajaa jo 16-vuotiaana. Yhdysvalloissa ei saa sanoa ääneen sanaa kuukautiset, mutta rinnat ja peppu ovat kuitenkin sallittuja puheenaiheita.

Thinx
Thinx

Nyt New Yorkin metro on kieltänyt Thinx-kuukautishousujen mainonnan kulkuvälineissään, koska ne ovat liian provokatiivisia. Metropolitan Transportation Authority ja sen mainontaa hoitava yhtiö luokittelee Thinxin alusvaatemainokset seksuaalisiksi. Niissä mainostetaan vaihtoehtoisia kuukautissuojia.

Mainokset ovat yhtiön mukaan riski, koska lapset saattavat kysyä aikuisilta, mitä kuukautiset tarkoittavat. Lisäksi mainoksessa olevat kuvat vihjailevat liian suoraan naisen seksuaalisuudesta. Sen sijaan metrovaunuissa saa olla mainoksia silikoneista ja bikinivartaloista, Mic-lehti uutisoi.

Hygienisissä alushousussa on käytetty materiaaleja, jotka imevät kosteutta tehokkaasti ja pitävät housut kuivina vuodon sattuessa. Alushousut eivät päästä nestettä läpi eikä vuoto tahraa päällä olevia vaatteita. Verkkosivujen mukaan alushousut kykenevät imemään nestettä kahden tamponin verran. Naiset ovat vakuuttuneita, että Thinx-housujen avulla tamponeista ja kuukautissiteistä voidaan pian luopua. Harmi, että kuukautisista ei saa puhua ääneen.