Ei rahaa unelmalomaan? Joukkorahoitus pelastaa tilanteen

Lux Matkailu Viihdeuutiset · Annika Kela

Joukkorahoitussivustojen suosio on ollut kasvussa jo useita vuosia. Vaikka rahoitusta haetaan edelleen enimmäkseen liikeideoiden toteuttamista varten, on netissä viime vuosina perustettu joukkorahoitussivustoja, joissa varoja kerätään milloin mihinkin tarkoitukseen.

Hiljattain netissä on ryhdytty rahoittamaan ihmisten lomamatkoja. Matkoihin liittyviä joukkorahoitussivustoja ovat esimerkiksi Fund My Travel, Patchwork Present ja Trevolta. Idea on hyvin yksinkertainen, sillä lomamatkasta haaveileva perustaa sivustolle profiilin ja kertoo minkalaiselle lomalle hän tarvitsee rahaa.

Daily Mail -lehden mukaan monet perheet ovat hyödyntäneet joukkorahoitussivustoja, sillä lomaileminen perheen kanssa on usein arvokasta puuhaa. Myös monet seikkailijat ovat hakeneet rahoitusta matkalleen, jossa he haluavat tutustua mitä eksoottisimpiin matkakohteisiin. Joukossa on myös paljon nuoria, jotka tarvitsevat rahaa Ibizan bilelomaa varten.

Joukkorahoitus on hauska ja helppo tapa kartuttaa matkakassaa. Suomalaisten harmiksi joukkorahoituksen kerääminen omaa matkakassaa varten on laitonta, ellei rahankeräykseen ole haettu erikseen lupaa ja perustetta. Toistaiseksi Suomessa joudutaan odottelemaan, että joukkorahoituksen hyödyistä päästäisiin nauttimaan myös omassa kotimaassa.

Uusimmat