Japanilainen kyltti naurattaa – kehotus pienimunaisille kävijöille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miesten vessoissa on usein kylttejä, joissa kehoitetaan kaksilahkeisia kiinnittämään huomiota virtsan virtaamiseen ja siihen, että kaikki tavara osuu varmasti vessanpönttöön. Japanissa on sanottu samasta asiasta hieman suorasukaisemmin.

Fujin-vuorella sijaisteva turisti-wc on saanut palstatilaa verkkolehdistä. Netissä leviää kuva miestenvessan seinälle ripustetusta kyltistä, jossa pyydetään miehiä kiinnittämään huomiota siistiin käyttäytymiseen toiletissa. Japaniksi kehoitus on asiallinen: ”Kiitos, että käytät saniteettitiloja aina siististi.”

Englanniksi kyltissä lukee: ”Ole hyvä ja astu lähemmäs. Tomahawkisi ei ole niin pitkä kuin toivoisit.” Pienen nettikierroksen ja googlettamisen jälkeen selviää, että kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun japanilaisessa vessassa käytetään kyseistä fraasia. Samanlainen, pieniä sukupuolielimiä englannin kielellä murjova kehoitus löytyy useasta japanilaisesta käymälästä, RocketNews24-sivusto paljastaa.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat