Mies on allerginen kaikelle ruoalle – ei ole syönyt kahteen vuoteen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Keliakiaa ja muita allergioita voidaan pitää arkea ja syömistä hankaloittavina asioina, mutta kaikkien allergiat kalpenevat kuitenkin Alex Viskerin allergian edessä. Visker on allerginen ruoalle ylipäätään, minkä vuoksi hän ei ole pystynyt syömään suun kautta mitään viimeiseen kahteen vuoteen.

Visker sai todella rajuja oireita kaikesta ruoasta joka kerta kun hän uskaltautui syömään. Yksi suullinenkin kiinteää ruokaa aiheutti hänellä huimausta, vatsanväänteitä, luu- ja lihaskipua, kovaa päänsärkyä ja anafylaksiaa. Visker lopetti suun kautta syömisen kokonaan vuonna 2013, minkä jälkeen hän on joutunut ruokkimaan itseään nestemäisellä ruoalla suoraan vatsaan ohjatun putken kautta.

Ruoka-allergian lisäksi Visker on allerginen myös monille ympäristöllisille tekijöille, kuten kulkuneuvojen pakokaasuille, muille saasteille, hajuvesille, maaleille ja juuri leikatun nurmikon tuoksulle. Viskerin tilalle ei ole lääketieteellistä termiä, mikä on osasyy siihen, että hänen ennennäkemättömät hoitokustannuksensa ovat noin 7.000 dollaria kuukaudessa.