Facebook julkaisee uuden sovelluksen – tarkoitettu uutisseurantaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin yhteisöpalvelu Facebook lanseeraa lähipäivinä uuden Notify-nimisen sovelluksen. Asiasta uutisoineiden Fortune -lehtien mukaan sovellus tulee keskittymään erityisesti uutissisältöön eri medioista, jotka ovat Facebookin yhteistyökumppaneita.

Vaikka sovellusta ei ole vielä julkistettu, on siitä vuotanut tietoja alan ihmisille jo jonkin aikaa. Ensimmäisenä siitä kertoi jo elokuussa Business Insider -lehti, mutta tuolloin sovelluksen nimeä ei ollut vielä tiedossa. Sovellus aiheutti kuitenkin jo tuolloin vilkasta keskustelua ansaintalogiikasta ja siitä tekevätkö Notify-sovelluksella rahaa pääasiassa Facebook vai sovellukseen sisältöä tuottavat mediat.

The Awl on julkaissut sovelluksesta ensimmäiset ruutukaappaukset, ja niiden mukaan sovellus näyttää melko paljon perinteiseltä RSS-lukijalta tai Twitter-syötteeltä. Mikäli ennakkotiedot pitävät paikkansa, on Facebook kierrättämässä toimivaksi jo vuosia sitten todettua ideaa hieman uudessa muodossa. Mukana ovat alkuvaiheessa huhujen mukaan esimerkiksi Vogue, CBS ja The Washington Post. Sovelluksen tulosta Suomeen ei ole vielä varmuutta.

Uusimmat