Suomalainen Glöet yhdisti kuohuviinin ja glögin – tässä joulun hittijuoma?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suomalaisten ideoima uutuusjuoma Glöet on glögiltä maistuva kuohuviini, joka valmistetaan Espanjassa. Idea uutuustuotteeseen lähti jouluna 2012 illanistujaisista, jossa tuotteen kehittänyt Juha-Matti Raunio sai maistaa glögitiivisteellä maustettua kuohuviiniä.

Raunio ajatteli, että tämänkaltainen tuote pitäisi olla myös Alkossa valikoimissa. Hän lähti viemään ideaa eteenpäin, ja kolme vuotta myöhemmin Glöet-kuohuviini päätyi myyntiin Suomessa ensimmäisenä maailmassa.

Glöet on hiilihapotettu espanjalainen roseviini, jota on maustettu jouluisilla mauilla muun muassa appelsiinin, sitruunan, kanelin, inkiväärin, vaniljan ja rusinan aromeilla. Glöetiä luonnehditaan raikkaaksi ja pirskahtelevaksi eikä se tunnu olevan koemaistajien mielestä liian makea, vaikka sokeria tuotteesta löytyykin 45 grammaa litraa kohden.

Custom Drinks -yhtiön tuottama Glöet saapui Alkojen hyllyille 9. marraskuuta, jolloin jakelut myymälöihin alkoivat. Kuohuviinipullollinen Glöetiä maksaa Alkossa 12,74 euroa.