Pikaruokaravintolan työntekijä sikaili – kasteli kodittoman jäävedellä!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pikaruokaravintolassa työskentelevä mies oli päättänyt pilailla kodittoman miehen kustannuksella Detroitissa, Michiganissa. Autokaistan luukulla palvellut myyjä houkutteli ravintolan läheisyydessä olleen kodittoman miehen luokseen ”ilmaisen” hampurilaisen avulla.

Kun vanhus saapui luukulle, heitti myyjä hänen päälleen tuopillisen jäävettä. Tilanne on tallentunut autokaistalla päivystäneiden asiakkaiden kuvaamalle videolle. Kauhistuttava video paljastaa, että myyjän lisäksi myös asiakkaat nauroivat kodittomalle Willylle.

Koditon mies ei tiennyt mitä hän oli tehnyt ansaitakseen niin julman kohtelun. Hän kysyi myyjältä, miksi hän heitti vettä hänen päälleen. Asiakkaat ja myyjä huusivat kodittomalle miehelle ja käskivät häntä häipymään. Video on julkaistu netissä ja se on saanut ihmiset raivostumaan. Daily Mail -lehden mukaan monet ovat sitä mieltä, että myyjän erottaminen ravintolasta olisi vähintäänkin aiheellista.