Nuoret miehet eivät halua naimisiin: ”Naiset eivät ole enää naisia”

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Samaan aikaan kun nuoret naiset haaveilevat yhä enemmän avioliitosta ja häistä, ovat nuoret miehet perääntyneet tietoisesti alttarille astumisessa. Syynä on naisten aseman muuttuminen ja se, että miehet eivät koe naisten edustavan omaa sukupuoltaan.

Pew Research Centerin toteuttaman tutkimuksen mukaan vain 29 prosenttia 18–34-vuotiaista miehistä pitää avioliittoa elämänsä tärkeimpänä asiana. Vielä 90-luvun loppupuolella lukema oli 35 prosenttia. Syynä pidetään feminismin nousua.

The War on Men -teoksen kirjoittaja Suzanne Venkerin mukaan nuoret miehet pitävät järkevämpänä pysyä poissa avioliitosta. Feminismi on luonut hänen mukaansa kulttuurin, jossa ei ole sijaa perinteiselle avioliitolle. Moni kysyy, minne ovat kadonneet kaikki hyvät ja perheen perustamiseen sopivat miehet. Ehkäpä he ovat edelleenkin olemassa, mutta vaatimustaso ja odotukset ovat nousseet?

Feminismi syrjäyttää Venkerin mukaan perinteiset roolimallit, ja siksi myös avioerotilastot ovat lisääntyneet. Miehet joutuvat yleensä maksamaan erosta kovemman hinnan – nainen vie lapset ja puolet omaisuudesta. Avioliitto ei siis houkuttele. Tilanne on surullinen lähinnä siksi, että naiset haluavat avioliittoa enemmän kuin aiemmin.

– Miehet ovat väsyneitä. Heille kerrotaan jatkuvasti, mitä heissä on vikana. He ovat kyllästyneitä kuulemaan, että naisten yleinen pahoinvointi on aina miesten syytä, Venker toteaa.

– Kun kysyn miehiltä syytä avioliiton pelkoon, on vastaus aina sama: Naiset eivät ole enää naisia.