Kesä on hääjuhlien kulta-aikaa – varautuminen eroon jää usein tekemättä

Lifestyle Toimittaja:

Kesä on perinteisesti häiden sesonkiaikaa. Kirkot, juhlatilat ja kartanot täyttyvät vihkipareista. Moni pari suunnittelee yhteistä tulevaisuuttaan rakkauden, perheen ja iänkaikkisten unelmien näkökulmasta.

Harvempi kuitenkaan pysähtyy pohtimaan avioliiton juridisia seurauksia. Kaikki liitot eivät kuitenkaan kestä eliniän ajan. Viime vuosina noin 40 prosenttia avioliitoista päättyy lopulta eroon.

Varautuminen kannattaa myös rakkaudessa

Tähän on hyvä varautua, ei siksi, että ei uskoisi rakkauden voimaan ja kestävyyteen, vaan siksi, että jos jotain tapahtuu, niin tällöin pääsee ikävästä ajanjaksosta yli huomattavasti helpommalla.

Asiantuntijat muistuttavat, että myös avioliiton paperiasiat kannattaa laittaa kuntoon hyvissä ajoin. Avioehdon lisäksi puolisoiden kannattaa tarvittaessa selvittää esimerkiksi testamenttiin, edunvalvontavaltuutukseen ja omaisuuden hallintaan liittyvät kysymykset.

Juristin avulla tehty ennakointi voi säästää myöhemmin paljon aikaa, rahaa ja riitoja. Loppulasku tulee pienemmäksi ennakoimalla kaikki kuntoon kerralla. Papereita voi muuttaa ja muokata matkan varrella tilanteen ja elämänkulun mukaan.

Digi- ja väestötietovirasto muistuttaa nyt tuoreesta lakimuutoksesta, joka koskee eronneiden puolisoiden avio-oikeutta. Kesäkuun alussa voimaan tulleen lain mukaan avio-oikeus vanhentuu, kun avioerosta tai avioliiton kumoamisesta on kulunut kymmenen vuotta.

Avioehdolla oikeutta voidaan rajoittaa tai se voidaan sulkea kokonaan pois.

Avio-oikeus tarkoittaa käytännössä sitä, että kummallakin puolisolla on lähtökohtaisesti oikeus puoleen puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta avioliiton päättyessä. Avioehdolla oikeutta voidaan rajoittaa tai se voidaan sulkea kokonaan pois.

Lakimuutoksen seurauksena omaisuuden jakoa ei voi enää lykätä määrättömästi tulevaisuuteen. Jos avio-oikeus vanhentuu eikä ositusta ole tehty, oikeus entisen puolison omaisuuteen voi kadota kokonaan.

Tällöin varakkaamman puolison ei tarvitse maksaa tasinkoa entiselle puolisolleen, eikä entinen puoliso ole myöskään kuolinpesän osakas tämän kuollessa kuten tähän asti.

Muutos koskee sekä uusia että jo aiemmin päättyneitä avioliittoja. Jos avioliitto on päättynyt ennen 31.5.2021, niin avio-oikeus vanhentuu viimeistään 31.5.2031.

Lakimuutos voi tuottaa ongelmia

Digi- ja väestötietoviraston johtavan asiantuntijan Paula Ojaniemen mukaan lakimuutoksen tavoitteena on selkeyttää tilanteita, joissa omaisuuden jako jää tekemättä vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi.

Pitkät viivästykset voivat aiheuttaa epäselvyyksiä esimerkiksi uusissa parisuhteissa, omaisuusjärjestelyissä ja perintöasioissa. Näiden kuvioiden selvittäminen on aikaa vievää ja kallista.

Puolisot voivat kuitenkin sopia avio-oikeuden voimassaolon jatkamisesta. Tällainen sopimus on rekisteröitävä Digi- ja väestötietovirastoon ennen määräajan päättymistä.

Lakimuutos on muistutus siitä, että avioliitto ei ole pelkästään tunteisiin perustuva liitto, vaan myös merkittävä oikeudellinen sopimus. Siksi tulevaisuuteen varautuminen kannattaa aloittaa jo silloin, kun kaikki on hyvin.

Lähde: Digi- ja väestötietovirasto

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Lifestyle -osioistamme.