Näitä asioita et unohda exästäsi koskaan

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Hyvin harva henkilö jää muistelemaan entistä kumppania ainoastaan rakkaudella ja lämmöllä. Yleensä eron johtaneet syyt ovat niin painavia, ettei pariskunta ole voinut jatkaa yhdessä. Suurin osa haluaa unohtaa vanhan parisuhteen ja keskittyä tulevaisuuteen.

Kaikkea ei kuitenkaan voi tai kannata unohtaa. Jokaisen on hyvä muistaa entisestä kumppanista ainakin sen syyt, joiden takia suhde kääntyi matalalennoksi ja ajautui eroon. Harva pystyy unohtamaan loukkaavia sanoja tai huonoja tapoja. Jostain syystä exät tuntuvat aina olleen itsekkäitä paskiaisia, ainakin naisten kertomuksien perusteella.

Toki entisessä kumppanissa on täytynyt olla myös jotain hyvää. Useimmiten kuitenkin muistetaan paremmin ne ikävät asiat ja etenkin se päivä, jolloin ero on tapahtunut lopullisesti. Yksi asia saattaa jäädä kummittelemaan vuosienkin jälkeen – exän ominaishaju. Oli kyseessä sitten hajuvesi tai deodorantti, muistaa moni elävästi entisen parisuhteensa entisen kumppanin tuoksun haistaessaan.

Uusimmat