Suomalaisyhtyeen ME-konsertti noteerattu ympäri maailmaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara on seurannut viime viikkojen ajan tiiviisti suomalaisen Ancara-yhtyeen tempausta, jossa yhtye teki äskettäin uuden maailmanennätyksen tekemällä maailman korkeimman rock-keikan Mount Everestillä 4.700 metrin korkeudessa Dingbochen kylässä. Nyt tempaus on uutisoitu näyttävästi myös maailmalla.

Lukemattomat ulkomaiset mediat ovat kertoneet suomalaisten hurjasta tempauksesta, jossa olivat mukana yhtyeen lisäksi myös muun muassa Sami Kieksi ja räppäri Signmark. Esimerkiksi maailman suurin verkkolehti Daily Mail teki aiheesta artikkelin.

Ancara halusi alunperin esiintyä vieläkin korkeammalla, mutta viranomaiset eivät antaneet lupaa esiintyä äänentoiston kanssa muualla kuin asutulla alueella. Ennätyskeikkansa lisäksi yhtye teki vielä akustisen keikan 5.500 metrin korkeudessa sijaitsevassa Mount Everestin vuorikiipeilijöiden perusleirissä.

Anracan retkikunta
Anracan retkikunta
Anracan retkikunta
Anracan retkikunta
Ancara
Ancara
Ancara, Rockin' High, Sami Kieksi
Ancara, Rockin’ High, Sami Kieksi