Idiootit vandalisoivat kirjakauppaa – koska Isis mukana nimessä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Syyriassa ja Irakissa toimiva jihadistijärjestö Daesh lukeutuu tämän hetken pahamaineisimpiin terroristijärjestöihin. Daeshin toinen nimitus ISIS on lyhenne islamilaisesta valtiosta. Isis on myös amerikkalainen yhtye, naisen nimi ja egyptiläinen jumalatar.

Denverissä sijaitseva Isis Books & Gifts -kirjakauppa on joutunut vandalismin kohteeksi. Huffington Post uutisoi, että ihmiset ovat muun muassa rikkoneet kaupan valomainoksen. Omistaja Jeff Harrison kertoo, että kirjakauppa on nimetty muinaisen egyptiläisen jumalataren mukaan.

Harrison epäilee vandaalien olevan tietämättömiä henkilöitä, jotka luulevat ISIS-terrorijärjestön ylläpitävän tavallista kirjakauppaa keskellä Yhdysvaltojen Denverin keskustaa. Liike on perustettu vuonna 1980. Omistajilla ei ole aikomusta vaihtaa nimeä ja heidän myyntinsä on kääntynyt jopa pienoiseen nousuun.

Isis on ollut muinaisessa Egyptissä palvottu äitijumalatar. Isis-jumalatarta on palvottu ympäri maata ja se on yksi merkittävimmistä ja pisimpään palvotuimmista jumalista. Isis on suuri äiti, kuolematon puoliso, taivaankuningatar sekä perheen ja perhearvojen puolustaja. Isis on vaikuttanut merkittävästi myöhemmin kristillisen Neitsyt Marian kultin syntymiseen.