Snoop Dogg jakoi ilmaisia kalkkunoita köyhille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen räppäri Snoop Dogg tunnetaan rentona herrana. Hän nauttii elämästä jalat maassa ja mieli pilvissä. Nyt hän on jalkautunut Los Angelesin lähiöön vähäosaisten keskuuteen. Yhdysvalloissa vietetään ensi viikolla kiitospäivää.

Kiitospäivän aterialle kuuluu oleellisesti kalkkunaruoan valmistaminen. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa lihaisan herkun ostamiseen, ja Snoop Dogg on päättänyt auttaa köyhiä. Hän on jakanut ilmaisia kalkkunoita Inglewoodin kaupunginosassa Los Angelesissa. Alue on pääasiassa afroamerikkalaisten asuttamaa seutua.

TMZ-sivuston mukaan Snoop Dogg jakoi kalkkunoita Forumin konserttiareenalla yhdessä pormestari James Buttin kanssa. Räppäri jakoi kalkkunoiden lisäksi pusuja faneilleen. Mies tunnetaan nykyisin myös nimellä Snoop Lion ja Snoopzilla. Artisti tekee Snoopzilla-nimellä funk-pohjaista musiikkia, ja käyttää Snoop Lion -nimeä tehdessään reggae-tyylistä materiaalia. Muuten hän keskittyy edelleenkin räppärin uraansa.