Charlie Sheen kohutulla seksivideolla miehen kanssa?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijä Charlie Sheen kohahdutti hiljattain uutisella, jonka mukaan hän on HIV-positiivinen. Mies päätti tuoda asian julkisuuteen, sillä hänen salailunsa oli osoittautunut hänelle kalliiksi. Vaikka mies väitti, että hänen seksikumppaninsa tiesivät hänen HIV-positiivisuudestaan, ovat monet väittäneet toisin.

Daily Mail -lehden mukaan miehen entiset seksikumppanit ovat haastaneet hänet oikeuteen, sillä heidän mukaansa Charlie ei ollut kertonut hänen terveydentilastaan. Kaikki Charlien seksikumppaneista eivät ole olleet naisia, vaan joukossa on paljastunut olevan ainakin yksi mies.

Radar Online -sivusto on saanut käsiinsä seksivideon, jossa Charlie Sheen harrastaa suuseksiä miehen kanssa ja polttaa crackia. Video on kuvattu vuonna 2011 Las Vegasissa ja tähän asti Charlie on luullut, että alkuperäinen video on hänen hallussaan.

On käynyt ilmi, että seksikumppani oli kopioinut videon ja hän aikoo esittää sen todisteena oikeudenkäynnissä. Huhujen mukaan Sheen on ollut yhteydessä mieheen ja hän tekee kaikkensa, ettei video vuoda nettiin. Charlie aikoo todennäköisesti sovitella asian miehen kanssa rahalla.