30 päivän parisuhdehaaste leviää – oletteko jo mukana?

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Parisuhde saattaa lässähtää alkuhuuman jälkeen muutamassa vuodessa. Jotta yhdessäolemisesta ei tulisi kaavoihin kangistunutta ja tasapaksua taivaltamista, kannattaa kaivella muistikätköistä esiin niitä tunteita, joita kohtasi kumppanin kanssa vasta tavattuaan.

Seurustelun aloittavat parit viettävät usein paljon aikaa yhdessä. Siksi Popsugar on nyt laatinut pariskunnille 30 päivää kestävän haasteen, jossa haetaan yhteistä aikaa ja tekemistä joka päivä kuukauden ajan. Parisuhde saattaa kääntyä tämän myötä takaisin alkuaikojen huumaan.

Päivä 1. Ilmottautukaa yhdessä kurssille tai oppikaa jotain uutta.

Päivä 2. Harrastakaa seksiä kodin uudessa paikassa.

Päivä 3. Katsokaa yhdessä auringonlaskua tai kaunista maisemaa.

Päivä 4. Pankaa ykköset päälle ja viettäkää hienostunut ilta.

Päivä 5. Jätä kaunis, söpö tai romanttinen viesti löydettäväksi.

Päivä 6. Harrastakaa aamuseksiä.

Päivä 7. Keskustelkaa yömyöhään.

Päivä 8. Menkää yhdessä konserttiin tai esitykseen.

Päivä 9. Valokuvatkaa toisianne.

Päivä 10. Tehkää autoreissu ja laulakaa lempikappaleita.

Päivä 11. Kiehnätkää sohvalla ja katsokaa romanttinen elokuva.

Päivä 12. Tehkää jotain spontaania toisillenne.

Päivä 13. Lähettäkää pikkutuhmia viestejä.

Päivä 14. Menkää julkiselle paikalle ja osoittakaa hellyyttä.

Päivä 15. Kokatkaa yhdessä jotain uutta.

Päivä 16. Käykää yhdessä suihkussa tai kylvyssä.

Päivä 17. Pelatkaa lautapeli.

Päivä 18. Kokeilkaa jotain uutta juttua makuuhuoneessa.

Päivä 19. Menkää tuplatreffeille.

Päivä 20. Testatkaa uusia alusvaatteita yhdessä.

Päivä 21. Karatkaa hotellilomalle tai muuttakaa yörutiinia.

Päivä 22. Listatkaa, mitä rakastatte kumppanissa ja kertokaa ne.

Päivä 23. Viettäkää teknologiavapaapäivä.

Päivä 24. Katsokaa vanhoja valokuvia ja muistelkaa alkuaikoja.

Päivä 25. Kuntoilkaa yhdessä.

Päivä 26. Tehkää yhteinen soittolista tärkeistä kappaleista.

Päivä 27. Osallistukaa vapaaehtoistyöhön.

Päivä 28. Hierokaa toisianne.

Päivä 29. Vaihtakaa kodin järjestystä ja sisustusta.

Päivä 30. Kuunnelkaa musiikkia ja tanssikaa.

Uusimmat