Lentomatkustajat kuvasivat UFO:n Nevadan autiomaan yllä

Viihdeuutiset Toimittaja:

American Airlines -lentoyhtiön matkustajat ovat nähneet lentonsa aikana selittämättömän näyn keskellä Nevadan aavikkoa. Lähellä Area 51 -aluetta näkyi valtava levy, jonka yllä leijui uiseita valoja. Silminnäkijät ovat ottaneet kuvia näkemästään ilmiöstä.

Daily Mail -lehden mukaan lentokone oli matkalla Kalifornian San Josesta Houstoniin, Teksasiin. Nimeltä mainitsematon mies raportoi näystä kuvineen Mutual UFO -verkoston tutkijoille. Miehen mukaan tilanne lentokoneessa oli omituinen, sillä monet matkustajista näkivät aavikolla olevan levyn, mutta kukaan heistä ei puhunut siitä mitään.

UFO Sightings Daily -sivuston tutkija Scott C Waring uskoo, että tunnistamaton lentävä esine on laskeutunut aavikolle. Waring tunnisti alueen, jossa suuri levy oli ja hänen arvionsa mukaan se oli noin 225 kilometrin päässä Area 51 -alueesta. Toistaiseksi aavikolla makaavalle lautaselle ei ole löytynyt selitystä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.