Netissä myytiin armeijan maastopukua – nerokas ilmoitus leviää verkossa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Skotlantilainen mies on hauskuuttanut ihmisiä sosiaalisessa mediassa erikoisella myynti-ilmoituksellaan. Mike Henderson oli nimittäin ilmoittanut Facebookin myyntipalstalla, että hän myy armeijan maastopukua.

Elginistä kotoisin oleva mies oli julkaissut myynti-ilmoituksessaan kuvan, jossa hän omien sanojensa mukaan seisoi puku päällä. Henderson kertoi, että pukuun kuului housut ja takki. Ilmoituksessa kerrottiin, että asu oli huippulaatua eikä mitään halpaa sekundaa.

Todellisuudessa myynti-ilmoituksessa on vain kuva kenkäparista metsän reunalla. Daily Mail -lehden mukaan Henderson ei ole onnistunut huijaamaan ketään vitsikkäällä ilmoituksellaan. Hän lopuksi totesi, ettei hän voisi edes myydä maastopukuaan, sillä hän ei muistanut minne hän oli riisunut puvun. Näkymätön asu oli kadonnut hänen asuntoonsa.

Uusimmat