Maailman bakteerisin nähtävyys puhdistettiin – aivan turhaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin Seattlen Pike Place Market -torilla sijaitsevasta purukumiseinästä, joka on kerännyt ohikulkijoiden mutustelemia purukumeja yli 20 vuoden ajan. Seinä siivottiin viikko sitten. Associated Press on julkaissut videon, jolla nähdään purukumejaan seinään liimaavia ihmisiä.

Toisin sanoen seinä ei pysy puhtaana Seattlen kaupungin yrityksistä huolimatta. Purukumit jouduttiin poistamaan niiden sokerin aiheuttamien vaurioiden takia. Silti kaupunki on nyt myöntynyt siihen, että seinä täytetään uudelleen purukumeilla.

Tripadvisor on nimennyt seinän maailman bakteerisimmaksi nähtävyydeksi. Ennen puhdistamista seinän pinnalla arvioitiin olevan noin miljoona purukumia, ja joissain kohdissa purkkaa oli jopa 16 senttimetrin paksu kerros. Puhdistamisen aloitettiin viikko sitten ja se maksoi kaupungille noin 4.000 dollaria.

Kuva, jonka Sydney (@sydney_morkert) julkaisi