Oletko uusavuton? Vuokraäiti opettaa elämänhallintaa

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aiemmat sukupolvet ovat joutuneet laspesta asti ymmärtämään työntekoa ja sen merkitystä. He ovat hankkineet ruokansa maata viljellen ja metsästäen sekä hoitaneet taloa, sisaruksia ja isovanhempia. Nykynuorison vastuualue on siinä mielessä kaventunut.

Nuori aikuinen saattaa tietää, kuinka koodataan puhelinsovellus, mutta hän ei välttämättä osaa keittää perunoita. Samaan aikaan kun hän sukkuloi bisnestapaamisissa rautaisin ottein, joutuu hän imuri kädessä pieneen paniikkiin. Kuinka tehdään veroilmoitus?

Yhdysvaltalainen Nina Keneally on perustanut newyorkilaisille uusavuttomille uudenlaisen palvelun. Hän toimii nousukkaiden varaäitinä, jonka he voivat vuokrata käyttöönsä erilaisia tarpeita varten. Samaan aikaan kun ihmiset tuhlaavat suuria summia psykologeihin, elämänhallintavalmentajiin ja hyvän olon konsultteihin, on Nina valmis neuvomaan nuoria vankalla elämänkokemuksella – ja edullisempaan hintaan.

NeedAMom.com-sivuston perustaja on ollut äiti 30 vuotta. Lisäksi hän on työskennellyt teatterissa esimerkiksi tuottajana. Vuokraäiti osaa laittaa ruokaa, mutta hän tietää myös elämän varjopuolet. Hän on muun muassa joutunut vierailemaan päihdehoitolassa ja poliisiasemalla poikansa takia. Hän ei tuomitse, vaan kuuntelee, opastaa ja auttaa.

Uusimmat