Taylor Swift suututti lintuharrastajat – musiikkivideo kuvattiin rauhoitusalueella

Viihdeuutiset · Annika Kela

Uuden-Seelannin viranomaisille on tulvinut valituksia laulajatar Taylor Swiftista ja hänen kuvausryhmästään, sillä heidän epäillään häirinneen uhanalaista lintulajia. Poptähti oli nähty lintujen rauhoitusalueeksi luokitellulla rannalla kuvaamassa uutta musiikkivideota.

Tarkkasilmäiset lintubongarit huomasivat, että kuvausryhmä rikkoi Bethells Beach -alueen sääntöjä ja he häiritsivät alueella pesiviä lintuja. Viranomaiset saivat valituksia muun muassa rannalle ajetuista ajoneuvoista. Kuvausryhmä oli saanut luvan kahdelle autolle, mutta lintubongarit olivat nähneet rannalla ainakin 12 autoa.

Lintuharrastajat olivat erityisen huolestuneita uudenseelanninkurmitsasta, jotka pesivät rantahiekkaan. Laji on uhanalainen, sillä niitä elää luonnossa ainoastaan 2000 yksilöä. Rauhoitusalueen sääntöjen rikkominen on suututtanut myös ympäristöaktivistit.

Daily Mail -lehden mukaan Swiftin tuotantoyhtiö vakuutti, että he ovat noudattaneet ohjeistuksia, eikä musiikkivideon kuvaukset ole aiheuttaneet harmia linnuille.

Uusimmat