Miljoonien rakastama rocktähti kuoli keikkabussiinsa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonien fanien ihailema rocktähti Scott Weiland on kuollut. Stone Temple Pilots ja Velvet Revolver -yhtyeiden laulajana tunnettu Weiland löydettiin menehtyneenä keikkabussistaan Minnesotassa, Yhdysvalloissa. Hän oli parhaillaan kiertueella Scott Weiland & The Wildabout -yhtyeensä kanssa.

Torstai-iltana kello 21.00 aikaan kuolleena löytyneen Weilandin kuolinsyy ei ole vielä tiedossa, mutta tämänhetkisten tietojen mukaan hän menehtyi nukkuessaan. Rocktähdellä oli pitkä menneisyys päihdeongelmien kanssa. Staran bändin lähipiiristä saamien tietojen mukaan huumeilla epäillään olevan osuutta asiaan.

Yhtyeen oli eilen määrä esiintyä Minnesotassa Medina Ballroomissa. Keikkabussi oli tapahtumahetkellä pysäköitynä motellin edustalle Minnesotan Bloomingtonissa. Poliisi saapui nopeasti paikalle ja eristi keikkabussin tutkimuksia varten. Weilandin ruumis on toimitettu ruumiinavaukseen.