Adelen koko albumi neljässä minuutissa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Adelen hiljattain julkaistu 25-niminen albumi on saanut fanit ryntäämään levyostoksille sankoin joukoin. 25-albumia ei näillä näkymin tulla julkaisemaan laisinkaan Spotifyssa, mikä on saanut levymyynnin rikkomaan kaikki ennätykset.

Billboard-sivuston mukaan 25-albumia myytiin ensimmäisen viikon aikana yli 3,38 miljoonaa kappaletta. Levyä kuullakseen se pitäisi käydä ostamassa, mutta eräs muusikko on tehnyt hieman ostopäätöstä helpottavan videon YouTube-kanavalleen. TheSamTsui-kanava on julkaissut videon, jossa annetaan vähän esimakua albumin jokaisesta kappaleesta alle neljässä minuutissa.

Mies ei osannut päättää, mistä kappaleesta hän olisi tehnyt oman version ensin, minkä vuoksi hän päätti pintaraapaista albumin jokaista kappaletta. Videon perusteella Adelen albumi on melko yhtenäinen ja jokainen kappale on samassa linjassa toistensa kanssa sillä kappaleet sulautuvat erittäin hyvin yhteen.

Uusimmat