Nainen kutoi koirille villa-asuja – naurettava vai ihastuttava näky?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Englantilaisella perheenäidillä on ollut vuodesta 2008 asti ihastuttava jouluperinne. Hän nimittäin kutoo löytöeläinkodeissa asusteleville koirille villaisia vaatteita kylmien talvikelien varalle. 52-vuotias Jan Brown on kutonut koirille muun muassa myssyjä ja paitoja.

Metro-lehden mukaan Brown on lähettänyt joka vuosi kutomiaan vaatteita Greyhound Rescue Northeast -koirakodille, jossa asutelee kilpailuista eläkkeelle jääneitä vinttikoiria. Hyväntekeväisyys on ollut kannattavaa, sillä värikkäisiin myssyihin ja paitoihin puetut koirat herättävät joka vuosi ihmisten huomion.

Koirista julkaistut kuvat ovat hyvää mainosta löytöeläinkodeille. Ihmisten kiinnostus adoptoitavista vinttikoiravanhuksista ja muista löytökoirista kasvaa aina ihastuttavien kuvien levittyä verkossa. Monet koirista löytävätkin kodin joulun alla.

Janin mukaan jokainen kudottu vaatekappale on erilainen ja ne on valmistettu rakkaudella. Brown käyttää noin 20 tuntia yhden vaatteen valmistamiseen ja koirarakkaalle ihmiselle projekti on kaiken vaivan arvoista.