Valelääkäri työskenteli risteilyaluksella viisi vuotta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Berliinissä Tegelin lentoasemalla on pidätetty saksalaismies, jota epäillään luvattomasta lääkärinä toimimisesta. 40-vuotias mies on vuosien varrella työskennellyt muun muassa AIDA-laivayhtiön risteilyaluksilla laivalääkärinä.

Sairaanhoitajaksi kouluttautunut mies oli vuosien ajan esittänyt lääkäriä ja hoitanut potilaita loistoristeilijöillä. Valelääkärille maksettiin kuukausittain 7.500 euron suuruista palkkaa. Laivalla ollessaan mies nautti All inclusive -elämäntyylistä.

Viranomaisten mukaan mies on viime vuosina haalinut itselleen lisää töitä lääkärinä ja hän on risteilijöiden lisäksi tehnyt töitä myös muilla laivoilla. Nimeltä mainitsematon valelääkäri oli väärentänyt todistuksensa ja hän väitti, että oli tehohoidon asiantuntija ja hän oli toiminut myös nukutuslääkärinä.

Daily Mail -lehden mukaan miehen epäillään syyllistyneen vakaviin hoitovirheisiin. Viranomaisten mukaan tutkinta on vielä kesken eikä toistaiseksi ole tiedossa kuinka monelle potilaalle valelääkäri on aiheuttanut pätemättömyydellään vaaran.