Ensi yönä katseet taivaalle – jopa 70 tähdenlentoa tunnissa!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Geminidi on yksi vuoden runsaimmista meteoriparvista. Parven ollessa aktiivisimmillaan taivaalla voi nähdä runsaasti tähdenlentoja. Tänä vuonna aktiivisin vaihe osuu tulevalle yölle, kun päivä vaihtuu maanantaista tiistaiksi.

Suomessa kannattaa katsella tulevana yönä taivaalle, sillä sen tulee täyttämään satojen tähdenlentojen huikea esitys. Tähdet ja avaruus -lehden mukaan Geminidien meteoriparven ennustettu maksimi on tänä iltana. Parasta tarkkailuaikaa on myöhäinen ilta ja heti keskiyön jälkeinen aamuyö. Suomeen on luvattu Forecan säätiedotuksen mukaan suurimmalta osin maata puolipilvistä, joten tähdenlentojen näkemisen mahdollisuudet ovat hyvät.

Taivaan ollessa ihanteellisen kirkas voi tähdenlentoja nähdä jopa 70 tunnissa. Tähdenlentoja esiintyy runsaasti aina keskiviikkoon saakka, mutta tuleva yö on niiden osalta kaikkein vilkkain. Tähdenlentojen tarkkailemista varten kannattaa hakeutua paikkaan, jossa on mahdollisimman vähän esimerkiksi kaupungin valosaastetta ja suurelta osin esteetön näkyvyys laajalle osalle taivasta.