Eva Longoria intiimissä kuvassa: ”Nyt se sitten tapahtui!”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijätär Eva Longoria on julkaissut Instagramissa suloisen pusuttelukuvan Jose Antonio Bastonin kanssa. Kuvatekstissä Longoria kertoi ilouutisen, sillä pariskunta oli mennyt Dubain lomallaan kihloihin.

Näyttelijättären sormessa säihkyi valtavan kokoinen timanttisormus. 40-vuotias kaunotar on aiemmin suhtautunut epäillen kolmannen avioliiton solmimisen suhteen, vaikka hänet onkin ajoittain nähty kihlasormusta muistuttava sormus sormessaan.

Vaikuttaisi siltä, että Jose on saanut tyttöystävänsä ylipuhuttua muuttamaan suhtautumisensa avioliittoon. Eva ja Jose Antonio ovat seurustelleet vuodesta 2013. Daily Mail -lehden mukaan kosinta tuli Evalle yllätyksenä, sillä hän ajattelin parin lomailevan Dubaissa vain osallistuakseen Global Gift -gaalaan Dubain kansainvälisillä elouvafestivaaleilla. Loman kohokohdaksi lopulta paljastui kosinta. Kuvista päätellen kaksikko on onnensa kukkuloilla.

Ummmm so this happened….#Engaged #Dubai #Happiness

Kuva, jonka Eva Longoria (@evalongoria) julkaisi