Koiran haiseva vastalause – ulosti isäntänsä päälle autossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lemmikkien kanssa autolla matkustettaessa karvaiset kaverit kannattaa pitää omissa kuljetuskopissaan. Autossa vapaana olevat koirat voivat aiheuttaa vaaratilanteita tullessaan häiritsemään kuskin keskittymistä liikenteeseen.

Eräs nainen sai oppia kantapään kautta, minkä vuoksi koirat kannattaa pitää kiinni automatkan aikana. Rory-niminen koira on ilmeisesti ollut hieman hätääntynyt autossa tehdessään tarpeensa auton takapenkille. Omistaja yllättyi koiransa tekosista, minkä vuoksi hän oli alkanut ajaessaan vielä kuvaamaan tilannetta.

Nainen luuli kuvaavansa tapahtunutta videolle, mutta saikin epäonnekseen vielä mehukkaampaa videomateriaalia puhelimeensa. Koira käveli kuskin syliin ja alkoi ulostamaan naisen päälle. Ehkä tästä kerrasta viisastuneena nainen oppii kuljettamaan koiraansa jatkossa niille kuuluvien varusteiden kanssa.