Al-Jazeera sensuroi artikkelin Saudi-Arabian ihmisoikeuksien loukkaamisesta

Ohhoh! · Stara.fi

Qatarista käsin toimiva ja maan hallitsijaperheen rahoittama Al-Jazeera -uutismedia aloitti vuonna 1996 arabiankielisenä, mutta on sittemmin laajentunut koko maailmaan ja saanut jalansijaa myös englanniksi. Al-Jazeera on poliittisesti sitoutunut, ja nyt media onkin noussut otsikoihin juuri sensuurin merkeissä.

The Independent -lehti paljasti tänään Al-Jazeeran sensuroineen Saudi-Arabian ihmisoikeuksien loukkauksia käsittelevän artikkelin koko maailmasta Yhdysvaltoja lukuunottamatta. Saudi-Arabiassa ihmisoikeuksia poljetaan laajasti, ja Al-Jazeeran 3. joulukuuta julkaisema artikkeli meni ilmeisesti paljastamaan hieman liikaa maan tapahtumista.

Al-Jazeera Googlessa
Al-Jazeera Googlessa

Arjun Sethin toimittaman artikkelin mukaan Saudi-Arabia perustelee terrorismilla kuolemantuomioita ja shia-vähemmistön oikeuksien polkemista. Lisäksi artikkeli paljastaa 50 vangin odottavan kuolemantuomiota ja kritisoi Saudi-Arabian läheisiä suhteita Yhdysvaltoihin.

Artikkeli on edelleen nähtävissä Yhdysvalloissa, mutta muualla maailmassa artikkelin tilalle tulee vain virheviesti. Aiemmin Twitterissä julkaistu viittaus artikkeliin on sekin poistettu Al-Jazeeran käyttäjätililtä. The Intercept -verkkolehti on kopioinut sensuroidun artikkelin ja julkaissut sen omilla verkkosivuillaan kaikkien saataville.