Adolf Hitleriltä puuttui toinen kives

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Saksan valtakunnankansleri ja natsihallinnon aikana maataan vuosina 1934 – 1945 diktaattorina johtanut Adolf Hitler on yksi maailmanhistorian synkimmistä hahmoista. Mielivaltaisen johtajan potilaskertomuksen mukaan hänellä oli vain yksi kives.

Hitlerin on huhuttu menettäneen toisen kiveksensä ensimmäisessä maailmansodassa. Todellisuudessa Hitler kärsi piilokiveksisyydestä, eli kryptorkiasta. Hänen oikea kiveksensä ei ollut koskaan laskeutunut. Reutersin mukaan tämä tulee selville Adolf Hitlerille vuonna 1923 laaditusta potilaskertomuksesta.

Hitler ei tiettävästi suostunut riisumaan vaatteitaan edes lääkärilleen kuin pakon edessä. Hoitamaton piilokives voi aiheuttaa lapsettomuutta ja kivessyövän riskiä. Lisäksi siitä voi olla psykososiaalista haittaa.

Natsihallinnon johtajan kerrotaan sairastaneen koko ikänsä kuppaa, jonka hän olisi saanut teinipoikana juutalaiselta prostituoidulta. Hitler kirjoitti legendaariseen Taisteluni-teokseen pelkästään kupasta sairautena 13 sivun verran tekstiä. Lisäksi Hitlerin tiedettiin olevan fanaattinen siisteyden suhteen, eikä seksi tai läheisyys houkutelleet häntä.

Uusimmat