Vallabi ui vastaan ulapalla – meritutkijat pelastivat hengen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Australialaisen yliopiston opiskelijat eivät olleet uskoa silmiään nähdessään meressä hätääntyneen vallabin. Pieni kenguru oli eksynyt uintiretkellään ja päätynyt yli kilometrin päähän lähimmästä rannasta. Meribiologian opiskelijat nostivat eläimen veneensä kyytiin.

Tapaus sattui Coff Harbourissa, New South Walesissa, jossa joukko Southern Cross yliopiston opiskelijoita oli tekemässä kenttätutkimusta. Daily Mail -lehden mukaan pelastusoperaatio oli päätyä huonosti, sillä vene oli täyteen ahdattu ja suovallabi osoittautui yllättävän kookkaaksi.

Uimisesta uupunut eläin ei onneksi aiheuttanut vaaratilannetta veneessä. Tutkijat käärivät eläimen vilttiin ja silittelivät sitä rauhoittaakseen eläimen. Rantaan saavuttua vallabi loikkasi veneestä pois. Eläin pysähtyi hetkeksi rannalle keräämään voimiaan ja sitten se loikki tiehensä.

Uusimmat