30-vuotiaat synnyttävät viisaampia ja terveempiä lapsia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Nainen on noin 20 – 25 -vuotiaana kaikkein hedelmällisimmillään, jolloin lapsen saaminen on helpointa. Tänä päivänä ihmiset haluavat yleensä opiskella ja saada uransa aluilleen ennen kuin he alkavat miettimään perheen perustamista, minkä vuoksi ensisynnyttäjien ikä on noussut huimasti.

Lapsen saaminen voi monille olla yli 30-vuotiaana vaikeampaa, mutta uuden tutkimuksen mukaan se kuitenkin kannattaa. Raskauden riskit kasvavat vuosi vuodelta kun nainen alkaa lähestymään 40 vuotta, mutta juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 30-vuotiaat synnyttäjät saavat kaikkein viisaimpia ja terveimpiä lapsia kunhan he tulevat raskaaksi.

Taylor & Francis Online -sivustolla julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että 30 – 39 -vuotiaat ensisynnyttäjät saivat keskimäärin terveempiä ja älykkäämpiä lapsia kuin 23 – 29 -vuotiaat. Yli 40-vuotiaaksi ei tule kuitenkaan odottaa, sillä sen jälkeen raskauden riskit kasvavat. Yli 40-vuotiaana synnyttäneet naiset saivat lapsia, joiden havaittiin kantavan suurimmalla todennäköisyydellä ylipainoon yhdistettäviä geenejä.

Uusimmat