Tutkijat: Lääkärille kiukutteleminen hengenvaarallista

Viihdeuutiset · Annika Kela

Huonot käytöstavat saattavat vaarantaa potilaan hengen, väittää Tel Avivin yliopiston tutkijat. Yliopistollisessa sairaalassa tehty tutkimus osoitti, että kun potilas käyttäytyi töykeästi, loukkaavasti ja kiukuttelevasti johti siihen, että lääkärit tekivät työssään enemmän virheitä.

Tutkimuksessa tarkkailtiin lääkäreistä ja hoitajista koostuvien tiimien työskentelyä sairaalassa. Tiimejä oli yhteensä 24 kappaletta. Tulokset osoittivat, että lääkärit ja hoitajat, jotka altistuivat haukkumiselle, nälvimiselle, kiukuttelulle ja jatkuvalle arvostelemiselle suoriutuivat tehtävistään heikommin.

Tutkimuksen päätutkija professori Peter Bamberger huomasi, että ilkeily häiritsi lääkäreiden keskittymistä ja se söi heidän työintoaan ja motivaatiotaan. Sen seurauksena lääkärit tekivät virheitä, jotka saattaisivat vakavassa tilanteessa viedä potilaan hengen.

Osa tutkimuksen testeistä suoritettiin sairaalan synnytysosastolla. Technion-Israel Institute of Technologyn professori Arieh Riskin huomasi, että pienetkin virheet vastasyntyneiden hoidossa voivat olla hengenvaarallisia. Tutkimuksen tulokset on julkaistu Paediatrics -ammattijulkaisussa.

Tutkijoiden mukaan positiivisella palautteella oli positiivisia vaikutuksia sairaalahenkilökunnan työskentelyyn. Tulokset saatiin aikaan sillä, että osa potilaista ja lääkäreistä näyttelivät ilkeitä ja töykeitä koehenkilöiden läheisyydessä. Tutkijat totesivat, että ilkeydet olivat melko laimeita verrattuna siihen, mitä henkilökunta tosielämässä kohtaa.