Egypti houkuttelee turisteja: Salainen hautakammio avattiin yleisölle

Matkailu · Annika Kela

Egyptin kansallis- ja muinaisaarteista vastaavat ministerit ovat ilmoittaneet avaavansa suljettuna pidetyn hautakammion yleisölle. Kuninkaiden laaksossa sijaitseva hautakammio kuuluu Tutankhamonin lastenhoitajalle Maialle. Hautakammio on pidetty yleisöltä suljettuna siitä lähtien, kun se löydettiin vuonna 1996.

Lähes 20 vuotta löytymisen jälkeen kammio on päätetty avata yleisön nähtäväksi. Ministeri Mamdouh el-Damatyn mukaan kammiossa on muun muassa maalauksia Maiasta, joka toimi kuuluisan faaraon imettäjänä ja lastenhoitajana. Kammiossa on myös maalauksia Tutankhamonista lapsena.

Daily Mail -lehden mukaan Egyptin turismi on kääntynyt jyrkkään laskuun ja viranomaiset toivovat vilkastavansa matkailua avaamalla hautakammion turistien nähtäväksi. Egyptin turismi on kärsinyt erityisesti lokakuussa sattuneen lento-onnettomuuden seurauksena. Venäläinen Metrojet-yhtiön matkustajakone putosi Siinain niemimaalle Sharm el-Sheikistä nousun jälkeen. Onnettomuudessa menehtyi 224 ihmistä.

Uusimmat