Kehitysvammaiset kaksostytöt adoptoivat vammautuneen koiran

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

New Jerseyssa asuvat kaksostytöt saivat yhden joululahjatoiveensa toteutumaan, kun he pääsivät adoptoimaan perheeseensä kotia vailla olleen koiran. Kehitysvammaisten tyttöjen toiveena oli, että myös koira olisi kehitysvammainen, minkä vuoksi se pystyisi ymmärtämään tyttöjä paremmin.

Kymmenenvuotiaat tytöt Tiana ja Giana Johnson olivat toivoneet kehitysvammaista koiraa joululahjaksi. Kummatkin tytöt syntyivät lähes sokeina, minkä lisäksi toinen tyttäristä on myös lievästi autistinen. Tytöille oli tärkeää, että myös koira olisi kehitysvammainen, minkä vuoksi heillä olisi jotakin yhteistä.

Carmella-nimisen pitbullin löydyttyä tytöt pääsivät adoptoimaan hellän ja lämminsydämisen koiran kotiinsa. Carmella ei ole syntyjään kehitysvammainen, mutta koiran jalat ovat vammautuneet edellisen omistajan väkivaltaisuuden vuoksi. Kaksoset ovat haltioissaan kiltistä Carmellasta ja haluavat muistuttaa muitakin adoptoimaan epätäydellisiä koiria, jotka ovat kipeimmin rakastavaa kotia vailla.