Emilyn lomakuvat tihkuvat seksiä – upea näky Thaimaassa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Uutenavuotena Japanissa viihtynyt mallikaunotar Emily Ratajkowski on matkustanut Thaimaaseen nauttimaan helteistä. Kaunotar on julkaissut netissä kuvia lomaltaan ja fanien iloksi mukaan on mahtunut myös viettelevä bikinikuva.

Daily Mail -lehden mukaan Emilyn lomasta ei luksusta puuttunut, sillä hän oli seurueineen varannut lomansa ajaksi hulppean ökyhuvilan. Ratajkowski viihtyi Bangkokin kaupungin vilinässä ja kuvien perusteella hän oli ihastunut erityisesti thaimaalaiseen katukeittiöön.

Loma Thaimaassa vaikuttaisi sujuneen rennoissa tunnelmissa. Viime vuosi oli Emilylle kiireinen, sillä mallikeikkojen lisäksi Ratajkowski panosti näyttelijänuraansa. Tähtönen onnistui nappaamaan roolit muun muassa elokuvista We Are Your Friends ja Cruise.

?

Kuva, jonka Emily Ratajkowski (@emrata) julkaisi

Bangkok! Street food of dreams ✨??

Kuva, jonka Emily Ratajkowski (@emrata) julkaisi