Shotteja juova Drinky-robotti on yksinäisten juomakaveri

Viihdeuutiset · Annika Kela

Eteläkorealainen keksijä on suunnitellut ja kehittänyt robotin, joka kaataa shotteja alas kurkustaan ihmisten seurassa. Drinky-robotti on Euchan Parkin mukaan kehitetty pitämään seuraa ihmisille, joiden mielestä on ikävää joutua juomaan alkoholia yksin.

Drinkyn avulla kenenkään ei tarvitse enää tuntea oloaan yksinäiseksi juodessaan, vaan robotti juo siinä missä seuralainenkin. Drinkystä julkaistujen videoiden perusteella robotti on todellinen juoppo, sillä juomisen lisäksi se kannustaa ja yllyttää seuralaistaan kippistelemään sen kanssa.

Mirror-lehden mukaan Eunchan keksi Drinkyn viettäessään joulun yksin vuonna 2012. Miehestä tuntui yksinäiseltä ja hän kaipasi juomaseuraa. Niinpä hän kehitti robottikaverin, joka joi hänen kanssaan. Drinky-robotti on saanut riemastuneen vastaanoton ja monet ovat halunneet samanlaisen robotin itselleen.