Vahingoittunut koiravanhus pelastettiin kadulta – koskettava video

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eläintenpelastusjärjestöt pelastavat kaduilla eläviä koiria päivittäin. Animal Aid Unlimited -pelastusjärjestö julkaisee YouTube-sivustollaan koskettavia videoita erilaisista pelastusoperaatioistaan, joista uusimmassa nähdään loukkaantuneen koiran pelastus.

Järjestön työntekijät olivat löytäneet kadulta vanhemman koiran, jonka korva oli pahasti revennyt. Korva oli tulehtunut, minkä vuoksi koiran tila oli alkanut heikentymään nopeasti eikä koira kyennyt tekemään enää muuta kuin makaamaan. Korva oli luultavasti vahingoittunut tappelussa jonkin toisen koiran kanssa.

Videolla nähdään, miten työntekijät onnistuvat nostamaan koiran kadulta autoonsa ja tuomaan hoidettavaksi. Eläinlääkäri joutui poistamaan korvan kokonaan, minkä jälkeen koiran toipuminen alkoi. Viisi viikkoa toivuttuaan koira alkoi saamaan elämänilonsa ja terveytensä takaisin, ja heilutteli iloisesti pelastajilleen häntäänsä.